njavvi

Kjøllefjord, Lebesby, NO

So here are some photoes, because for some reason Facebook won’t accept my uploads. Hope this works.

pieni tilaustyö loppukeväälle

Perinteisen mallinen kruunusormus 585-keltakultaa, runko ja kruunu käsin valmistettu. Kivi on berylli ja tuli asiakkaalta. Olen erittäin tyytyväinen siihen miten sain kiven esiin, ja materiaalien väritkin tukevat toisiaan kauniisti.

lisää näitä!

Tällä viikolla valmistui myös pikkuinen monitoimiastia, johon ei opettajan lukuisista pyynnöistä huolimatta tullut kahvaa. Mitat n. 15,5 × 8 × 2,5 cm (pisin kertaa levein kertaa syvin), materiaali 925-hopea jossa päällä paksuhko hienohopeointi. Tätä tehdessä harjoittelin supistustekniikkaa, ja sain vasemmasta kädestäni jonkin hermon varmaan iäksi jumiin. Oli se sen arvoista kuitenkin!

lääh puuh

Koristekampa (edestä kokonaan)

lomalletöihin ilman uutta lisäystä rästikertymään. Pakotus oli uusi tekniikka, joka piti sisällyttää työhön jossain roolissa, joten päätin hyödyntää sitä ihan kunnolla. Pavékin sujui yllättävän hyvin, ja lopputulos lunasti helposti kaikki klassikkotyötä tehdessä vuodatetut tuskankyyneleet, eli en ole vielä liian vanha oppimaan (tai liian nuori ottamaan virheistä opikseni kerralla). Hyvä minä! Harmi vaan, että mulla ei ole tarpeeksi tukkaa tämän käyttämiseen.

Koristekampa, pavé-istutukset

Kevyt hohkakivellä pyörittely patinoinnin päälle teki siselöidystä pinnasta juuri niin elävän kuin pitikin. Tosin ehkä tähänkin olisi voinut yrittää sahata neliövaloaukot, koska takapuoli näyttää juuri siltä itseltään.

Koristekampa takaa

sori, beibi …

… mutta HYVIN harva tuntee itsensä 18-vuotiaana niin hyvin, että pystyy oikeasti tekemään kauaskantoisia päätöksiä elämänsä suhteen. Siinä iässä keskiverto keskiluokkainen länsimaalainen nuori ei ole ehtinyt elää vielä juuri minkäänlaista itsenäistä elämää ja tutustua itseensä. Se on koko elämän mittainen prosessi.

Teinivuosistani ei ole kovin pitkä aika, ja muistan tarkalleen miltä tuntuu, kun on nuori, tiedostava ja älykäs, mutta maailmaa kannattelevat voimat eli vanhemmat ja “yhteiskunta” vain kyseenalaistavat suunnilleen kaikki visiot, mitä itsellä on oman elämän suhteen. Sori, beibit, mutta palaan pointtiini itsenäisestä elämästä: sitten, kun sitä on jokunen vuosi takana, voi jo väittää tuntevansa itseään jonkin verran.

Vanhempien luona tai minun tapauksessani asuntoloissa asuminen ei yksinkertaisesti kehitä ongelmanratkaisu- ja stressinsietokykyä niin paljon, että joutuisi oikeasti vastatusten sellaisten persoonallisuudenosien kanssa, jotka normaalissa arkielämässä lähinnä torkkuvat. Niiden puolien kanssa on vaan opeteltava tulemaan toimeen ja tehtävä niistä elämää tukeva voima, eikä jokin, mikä hyökkää puun takaa pelottelemaan kun vastaan tulee ensimmäinen oikeasti stressaava tilanne.

Ottakaa hyvät ihmiset rauhallisesti. Elämä on vielä edessä, eikä sille kannata asettaa etukäteen rajoituksia tai vaatimuksia ilman mitään käytännön kokemusta.

huomenta maailma!

Sain vihdoin tuskaisen klassikkotyön loppuun kolme kuukautta jäljessä alkuperäisten suunnitelmien muututtua useaan kertaan. Ainoa asia, joka onnistui suunnitelmien mukaan, oli putkilukko. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että rykäisin työn valmiiksi; ainakin nyt tunnen rajani paremmin.

Pituus runsaat 50 mm, materiaalit hopea, valkoiset safiirit ja pianolanka (neula).

Klassikkotyö

› Continue reading

paluu arkeen (taas)

O:n sormus

Kulunut viikko tuntui hirveän rankalta parin viikon lomailun ja lusmuilun jälkeen. Olen kuitenkin saanut rästihommia tehtyä, ja siinä sivussa tehnyt pari pientä korjaustyötä sekä omia asiakastöitä. Isommassa kuvassa oleva “O:n sormus” oli yksinkertainen mutta piristävä työ kivien kanssa näpräämisen lomassa, ja ennen kaikkea asiakas oli tyytyväinen.

Sinivihreä safiiri ja kaksi granaattia

Seuraavaksi suunnitelmissa on riipukseksi muuntuva kivisormus, johon kaavailen eilen ostamaani safiiria ja ehkä granaatteja. Pieni askartelu pitää mielen virkeänä!

VOI VITUN IKENET!

Suomi on kai liian pieni maa tuottaakseen älyllistä feminististä debattia juuri minkään suhteen, koska ainakin pinnalle nousseiden ja jo kanonisoitujen ajattelijoiden ja kirjailijoiden lisäksi on hyvin hankala löytää mitään lukemisen arvoista ihmisten elävässä elämässä tuottamaa tekstiä naisten ja miesten oikeuksista ja tasa-arvosta. Aikakauteni lapsena pidän blogeista ja niiden henkilökohtaisuudesta, nimenomaan siitä että kirjoittaja ei mielipiteineen ja huomioineen asetu kertomansa ylä- tai ulkopuolelle, kuten aina objektiiviset ja todellista tietoa välittävät toimittajat. Englanniksi kiinnostavia blogeja, foorumeita ja muita sivustoja löytyy runsain mitoin, mutta koherentein tähän mennessä kohtaamani suomenkielinen lähde on Seksualistin päiväkirja. Ja sitä pitää (kääk) MIES!

Olen Seksualistin kanssa samoilla linjoilla Anne Moilasen radio-ohjelman suhteen¹, mutta en edelleenkään häpeä kutsua itseäni feministiksi yhden ihmisen meuhkaamisen takia. Teen itse joka päivä päätöksiä erittäin tietoisesti feministisestä näkökulmasta sen suhteen, miten ihmisiä kohtelen, enkä ole vielä tähän mennessä päätynyt potkimaan ketään miestä munille; en siksi, että toinen on sattunut syntymään mieheksi, enkä edes silloin, kun siihen olisi ollut syytä.

Hämmästyttääkö, että feministikin on ihminen? Entä jos satuitkin eilen bussissa istumaan sellaisen vieressä?! Eikä otsassa ollutkaan varoittavia miesten vereen tahrittuja pirunsarvia?!?!!11

Kommentit kertovat karua tarinaa: jokaista ajattelevaa ja elävää ihmistä kohden on tusinoittain autopilotilla luovivaa liskoa, joiden osallistuminen kaikkeen keskusteluun ja aktiviteettiin on refleksiivistä reagoimista tiettyihin ärsykkeisiin oman sosiaalisen ohjelmoinnin puitteissa. Ohjelmoinnin piiriin kuulumattomat ärsykkeet jäävät täysin rekisteröitymättä. Feminismi on edelleen monille yhtä kuin miesviha. Kyllästyttävää.

On tietty vaativa homma purkaa tuota ohjelmointia ja alkaa vetää liskoaivoista käsin piuhoja isompaan kartanoon, mutta onko kellekään tullut mieleen, että olut ja makkara tai kevyt perjantai-illan pallinrunnominen eivät ehkä olekaan feministisen debatin ytimessä? Suomeksi sanottuna, ketä sun makkaras kiinnostaa? Yritetään päästä yli makkaroistamme ja tehdä maailmasta vähän inhimillisempi paikka elää, myös niille likaisille huorille jotka eivät anna pillua.

Jos muiden ajatteleminen on muuten liian vaikeaa, voi aina miettiä, millaista elämää haluaa omille pojilleen ja tyttärilleen. Samaa vanhaa paskaa tiukkojen rooliodotusten ja ennakkoluulojen murjomina? Entä jos pojasta tulee homo, mitäs sitten?

Mutta toisaalta, all I wanna do is…

____________________________________
1: Pääsyy tähän on Moilasen kahdeksas manifesti synnyttämisestä ja synnyttäjän voimautumisesta. › Continue reading

ongelmia nämäkin

Matkan jäljiltä persaukisena ja flunssaisena rupesin miettimään, joko jaksaisin tänä pyhinä mennä töihin. Viime kerralla muuan viikonloppuvakio, joka aina julistaa olevansa niin kauhean rakastunut minuun, kävi ihan toden teolla häiritseväksi ja rupesi kännihuuruissaan selostamaan, miten rupeaisin hänelle kivaksi pikkuvaimoksi, menisin konepajalle töihin ja niin edespäin. Totta kai jokaisella on oikeus tunteisiinsa tai mihin vaan, mitä nyt sattuu päänsä sisällä pyörittelemään, mutta ei minua kiinnosta kuulla, mitä kaikkea kukanenkin on fantasioinut meidän yhteisen elämämme varalle. Vielä enemmän häiritsi se, että kyseinen henkilö ei millään ottanut onkeensa että ei minua nyt vaan kiinnosta!

En minä siellä kyyppaa sen takia, että tosissani harkitsisin hyppääväni jonkun ruokkoamattoman ja humalaisen keski-ikäisen kelkkaan. Kaikki muut (ne kännisimmätkin) tajuavat tämän, ja homma on sillä selvä. Saahan sitä fantasioida omassa päässään ihan mitä haluaa, eikä ole minulta pois, jos joku nyt on tosissaan ihastunut, mutta en osaa ottaa humalaista sössötystä minään muuna kuin humalaisena sössötyksenä. En usko, että sen taustalla edes olisi oikeita tunteita, koska vastaukseni (”kiitti mutta ei kiinnosta”) ei muutenkaan ole kertaakaan rekisteröitynyt edes pinnallisimmissa tajunnan kerroksissa. Toisesta oikeasti kiinnostunut ihminen ei ole edes humalassa niin välinpitämätön kiinnostuksensa kohteen erittäin selvästi ilmaistuihin toiveisiin. Kun se sössöttäminen ei ole loppunut sittenkään kun siitä on monta kertaa sanottu ja tarjoilu lopetettu, niin se ei ole mitään muuta kuin työntekoni häirintää.

Mietin eilen, pitäisikö minun vain lopettaa työt (nyt kun on kerran lamakin), koska vapaa-ajan puute ja rasittavat asiakkaat ovat välillä nostaneet stressitason sellaiseksi, että kaikki raha mitä sieltä tulee, myös menee saman tien itsensä palkitsemiseen ja lohduttamiseen ravintolaillallisilla, jalokivillä, levyillä tai millä vaan mitä sattuu tekemään mieli. Jos en kävisi töissä, en olisi yhtä stressaantunut, enkä kokisi yhtä suurta tarvetta kuluttaa rahaa tuollaisiin asioihin. Nyt, kun sanoin työhuoneeni irti ja olen saanut pari tilaustyötä, minun ei rahankaan puolesta tarvitsisi rasittaa itseäni niin kamalasti.

Toisaalta työssäkäynti on mahdollistanut sen, että olen pystynyt hankkimaan tarvitsemiani työkaluja ja materiaaleja vapaammin, kuin jos olisin opintotuen varassa. Päätin lopulta eilen, että en lopeta töitä tuossa baarissa ainakaan vielä, koska itsehän minä alun perin menin töitä kyselemään, ja luulen oppivani hoitamaan edellä kuvaillun kaltaiset tilanteet niin, ettei tarvitse ainakaan räjähdellä toisten asiakkaiden nähden, kuten viimeksi kävi. Sen sijaan voisin yrittää nyt tosissani säästää palkkarahani, koska kesäkuu tulee olemaan kitkuttamista joka tapauksessa, ja tarvitsen niitä jalokiviä muutamaan viime viikkoina ideoimaani työhön.

Jos homma uhkaa karata lapasesta ihan kunnolla esimerkiksi siten, että tyyppi rupeaa seuraamaan minua kotimatkalla, tai muuta vastaavaa, niin se tietty vaatii omat toimenpiteensä. Toivottavasti tarvetta ei tule. En voi muuttaa toisten käyttäytymistä enkä persoonaa, mutta haluaisin oppia käärimään nuo paskajutut kokoon ja vetämään pytystä alas saman tien.

Protected: impressions from lisbon (massive photoload!)