kukkanen
Värittömät safiirit, prasioliitti, 750-valkokulta, 585-keltakulta. Olen tyytyväinen tähän - ensimmäinen ihan muuten vain itselle tehty kultatyöni, ja luultavasti myös viimeinen, mutta silti.
askartelukerhon tuotoksia: johka donbeal vuona
Käsivarsirengas, 925-hopea ja synteettiset spinellit.
pitkästä aikaa jotain
Tehty samaan tapaan kuin kruunurivi, mutta ilman kruunuja. Kivet peridootti, savukvartsi sekä kolme sitriiniä, tehty puhtaasti harrastusmielessä. Koko 16-17.
Nyt kun katsoo, erivärisillä luonnonkivillä saisi aikaan vaikka mitä hienoa — jääköön kuitenkin myöhemmän kevään asiaksi. Kesätyöpaikkani on lähes varma, mikä on ilahduttavaa, vaikkei tietenkään poista valmistumisstressiä ja sitä, että kaikkea on kuitenkin vielä tehtävä ennen kuin voi taas nojata vähän taaksepäin ja nauttia kyydistä.
tulevaisuus
Olen koko vuodenvaihteen pyöritellyt päässäni useita eri visioita huimaukseen asti. Keskityn ensin siihen, että pääsen kisällikoulutukseen ja siitä läpi jos se alkaa syksyllä, mutta muuten suunnitelmani ovat olleet hyvin pitkälti alustavia ja epämääräisiä. Kuten hyvä ystäväni sanoi, niiden kannattaisi kuitenkin olla suht selvät ainakin pariksi seuraavaksi vuodeksi ihan oman mielenterveyden kannalta, ja voin omasta kokemuksesta allekirjoittaa.
- Opiskelu
Taloudellisesti paskin vaihtoehto, eikä sinänsä jaksaisi enää kiinnostaa. Toisaalta Eesti Kunsteakadeemian koru- ja rautapuoli kiinnostaa, mutta päätoiminen opiskelu siellä voisi osoittautua mutkikkaaksi, ellei kävisi sellainen tuuri, että joka kurssille/aineelle löytyy edes vähän englanninkielistä opetusta ja/tai materiaalia. Muitakin käytännön hankaluuksia on tullut mieleen, mutta tässä vaiheessa on kai turha uppoutua niihin.
Myös muun Euroopan tarjonta kiinnostaa, mutta käytännöllisin tapa tutustua siihen olisi varmaan pyrkiä Muotsikan puolelle ja sieltä vaihtoon, mitä vaihtoehtoa on ehkä hölmöä rajata kokonaan pois, vaikkei tänne jääminen houkuttele.
Ratkaisu: Haen kisällikoulutukseen ja varmuuden vuoksi Muotsikkaan, ja otan selvää Viron touhuiluista ihan kunnolla valmistumiseen mennessä. Viroon ei ole järkevää pyrkiä jo tänä vuonna, joten voi pysyä alustavana suunnitelmana toistaiseksi. - Palkkatyö
Toki tekee mieli, semminkin kun siitä saa RAHAA, mutta mistä löytää paikka, joka on vaatimuksiltaan järkevä ja johon mut huolitaan? Kotimaa vai muu maailma?
Ratkaisu: Haen joka vitun paikkaan mihin saatan päästä. Murehdin vasta haastattelussa, että onko tämä nyt hyvä paikka mulle vai ei. - Yrittäjäksi heittäytyminen
Vähiten houkutteleva vaihtoehto tässä vaiheessa, mutta toisaalta myös lopullinen päämääräni. En kuitenkaan koe, että mulla olisi tässä vaiheessa tarpeeksi kokemusta ja organisointikykyä siihen.
Ratkaisu: Suunnittelen kuitenkin jonkun pienen malliston jota voi tarvittaessa askarrella, ja kehitän jo myyneitä malleja eteenpäin. Markkinointi haltuun heti kun tämä alkaa olla kuosissa!
Joka tapauksessa pohdin tänä viikonloppuna Helsingissä, että miksi en kerrankin muuttaisi paikkaan, jossa minulla on valmiiksi edes jotain kavereita? Onko koko ajan pakko puskea kohti taivaanrantaa, ihan kuin ne kivat välisatamat katkaisisivat matkanteon kokonaan? Mikä ylipäänsä on se päämäärä, minkä vuoksi suuntaisin suoraan avoselälle?
Olen stressannut koko syksyn suuria muutoksia ja sitä mukaa, kun olen saanut ratkaisuvaihtoehtoja näkyviini, osannut jo vähän hellittää ja keskittyä niihin asioihin, mitkä on ihan oikeasti tehtävä NYT: koulutyöt, rästikurssit, työhakemukset. Olen piirrellyt monogrammeja ja tykkään siitä.
vihdoin alta pois
Murheenkryyni, osa 2:
Rintaneula, pituus n. 4 cm, hopeaa ja tsavoriitteja. Upea väri, rasittavan hauraat kivet - rakeiden pyöristämisessä on syytä olla tarkkana. Lehvän pakotettuun osaan tulee ehkä vielä patinointi, mikä pitää varmistaa asiakkaalta, mutta pääpiirteissään se on siinä. Luojan kiitos!
LISÄYS 10.12.: Tulihan siihen sitten patinointi peittämään armollisesti leikkausmokat.
kiitos hyvää
Työharjoittelusta oli muutakin kuin se hyöty, että opin elämään urpouteni kanssa: saatan saada kesätöitä. Ajatuksena tykkään kyllä siitä, ettei heti tarvitsisi heittäytyä täysin omien käsien varaan, mutta toisaalta omille jutuille ei välttämättä sitten jäisikään aikaa. Kyse olisi kuitenkin yhdestä kesästä, ja järjestely sopisi sikäli hyvin elämääni jos syksyllä alkaa kisällikoulutus ja jään paikkakunnalle vielä vuodeksi sen takia.
No, turha miettiä tämän pidemmälle vielä nyt, kun KAIKKI on kisällikurssin rahoituspäätöstä myöten vielä auki.
Silti tuntuu pitkän totaalisen uupumuksen jälkeen, että elämä alkaa todellakin taas hymyillä. Ehkä ehdin ottaa nämä sanani takaisin vielä sataan kertaan ennen kuin saan opinnäytteeni valmiiksi, mutta se on sen ajan murhe. Enemmän kuitenkin odotan innolla kuin pelkään näitä lähitulevaisuuden haasteita.
naiseudesta, odotuksista ja niiden suhteesta todellisuuteen
Viikonlopun Ilta-Sanomissa oli muistaakseni aukeaman mittainen juttu suomalaisten naisten kehokuvasta. Netissä on nyt jutusta pieni kooste, mutta ilman isoja, puolen sivun korkuisia kuvia kolmesta ihan tavallisesta naisesta. Oli vatsamakkaraa ja roikkurintaa, samaten piukkaa peppua ja pikkutissiä, kaikkea sitä mitä löytyy luultavasti myös sinulta tai äidiltäsi, mummoltasi, siskoiltasi, kavereiltasi, tyttöystävältäsi, vaimoltasi, tai keneltä hyvänsä naiselta jonka satut kadulla kohtaamaan.
Baariparlamentin tuomio: “groteskia”, “järkyttävää”.
Ei ehkä niinkään ne roikkuvat utareet, vaan minusta reaktio liittyi enemmän siihen, että naiset jotka eivät työnsä puolesta ole julkisuudessa, näytä Janina Frostellilta tai muista syistä omaa henkilökohtausta meikkaaja- ja stylistiarmeijaa, eivät kuuluisi ainakaan valtakunnallisen iltapäivälehden sivuille esittelemään itseään, vieläpä omasta tahdostaan.
Ehkä vikana onkin tietynlaisen illuusion ja johdonmukaisuuden särkyminen. Iltapäivälehtien nainen on missi, julkkis, tai sitten jokin muunlainen marginaaliyksilö, ja ihmiset kuluttavat tätä kuvastoa nimenomaan siitä syystä, että se poikkeaa niin voimakkaasti tosielämässä koetusta todellisuudesta. Näitä kahta maailmaa ei voi yhdistää ilman että joku rupeaa kiljumaan siveyspoliisia avukseen. Lopulta meikkitaiteilijoiden viimeisimmät luomukset, fotaroidut mallit ja silikonitytöt edustavat kuitenkin omalla tavallaan “siveää” naiskuvaa: katseen kohteeksi katsojan ehdoilla asettuvaa, ennalta-arvattavaa, turvallista. Luonnollisuus ja omatahtoisuus kaikessa suhteellisessa noloudessaan, haavoittuvuudessaan ja epäesteettisyydessäänkin vaarantaa kokonaisuuden ja herättää ärtymystä, hämmästystä, ehkä jopa pelkoa.
Mistä se kertoo?
Myös ne töissä lukemani lehdet, jotka ilmiselvästi on suunnattu naisille eikä niin sanotulle suurelle yleisölle, keskittyvät huomattavalla tarmolla välittämään aina kulloinkin suosion saanutta naiskuvaa. Sellaista numeroa ei löydy, jossa ei olisi ainakin yksi juttu siitä miten naisen kuuluu käyttäytyä, pukeutua, työskennellä, toimia parisuhteessa… Elämäntapaosastolle piilotettujen vaatimusten virta on vuolas ja kylmä. Odottelen edelleen, että edes yksi populaarijulkaisu käsittelisi naiseutta sen kannalta, millaisia naiset oikeastaan ovat ja mitä kaikkea naiseus voi pitää sisällään sen sijaan, että latelisi taas uusia olemisen ohjeita vanhojen päälle, tai pahimmassa tapauksessa kierrättäisi samoja vanhoja. Glorian jutuissa sentään päästään kodin, perheen ja parisuhteen pyhästä kolminaisuudesta ulos, mutta valitettavan usein vain esikuva-asetelman avulla.
Kaiken tämän datan viikottaisen sulattelun jälkeen suklaan syöminen ja television katselu oksettavat jo ajatustasolla. Pitäkää arkkityyppinne.
marraskuun viimeinen viikko ja +6°C
Pitkä päivä, taas hieman myöhässä työmaalle — olen silti ollut hyvällä tuulella koko päivän, tarkemmin sanottuna viime yöstä alkaen. Kuorin itsestäni kerroksia kuin sipulia, ja silppuan myöhäisillan pikapastakastikkeeseen.
Joskus itsensä ja kaiken muunkin hyväksyminen on helpompaa, joskus vaikeampaa. Tänään se on ollut helppoa, täällä ja nyt. Ideoita pulppuaa nopeammin kuin ehdin piirtää niitä kohta täyteen pikku lehtiööni, ja mielessäni olen kiittänyt asiasta työympäristöä. Tunnen itseni siellä joka päivä ihan tolkuttomaksi urpoksi, mutta se ei koskaan ole ollut näin tervetullutta, ja itseään salkkareista etsivien nuorten aikuisten täydellinen poissaolo elämästäni on auttanut rentoutumaan.
Paskoja kuvia kännykän kamerasta:
Vasemmanpuoleista korua kootessani sattui se pamaus, jonka johdosta vasemman korvani kuulo on edelleen toista huonompi. Kuulokokeen mukaan kuuloni on edelleen normaali, ja tärykalvo oli kuulemma ehjä, mutta lääkärin mukaan on mahdollista, että sisäkorvaan on tullut jotain vaurioita. Joka tapauksessa minut kutsuttaneen uuteen kuulotestiin parin kuukauden päästä.
aiheet
50 aarteita allianssi carré elämänmeno hopeakorpus hupi innoitus klassikko korvikset koulutyöt kruunuistutus kuva maailma 2.0 meta mokume-gane pakotus paskartelu pavé putki-istutus rannekoru rengaspanssari riipus rintarossi silmäistutus sori beibit! sormus toisaa vartalokorut video vitutus yhteiskunta yleistäarkistojen aarteita
- January 2010 (4)
- December 2009 (2)
- November 2009 (4)
- October 2009 (4)
- September 2009 (3)
- August 2009 (1)
- June 2009 (1)
- May 2009 (5)
- April 2009 (4)
- March 2009 (6)
- February 2009 (5)
- January 2009 (3)
- December 2008 (3)
- October 2008 (3)
- July 2008 (1)
- May 2008 (1)
- April 2008 (2)